Hurmaava Uniriippu puuvillasta
$44.68
$61.66
Sopii eläimelle MarsuKesyrottaChinchillaDeguValmistusmaa SuomiMateriaali Kangas TuotekuvausKauniit ja laadukkaat Suomessa valmistetut Uniriiput ovat etenkin rottien ja marsujen suosimia nukkumapaikkoja. Puuvillasta tehty uniriippu on kestävä ja pestävissä pesukoneessa 40 asteessa ja sen voi myös kuivata rummussa. Voit kiinnittää uniriipun haluamallasi tavalla häkkiin myös chinchilloille, kaneille tai deguille. Myös fretit nauttivat riippukeinuista. Uniriipun jokaisessa kulmassa on purjerengas, joista riipun saa kiinnitettyä. Muista varmistaa, että riippari on riittävän tukevasti kiinni, etteivät eläimet voi tipahtaa ja loukata itseään! Uniriiput myydään ilman kiinnikkeitä, kiinnikkeet ostettavissa erikseen. Kiinnikkeisiin kuuluu neljä ketjua ja kahdeksan hakasta, joilla saat riipun kiinnitettyä häkkiin. Rajallinen erä retrokankaista ommeltuja riippuja! Saimme pienen erän vanhoista retrokankaista ommeltuja Uniriippuja. Kierrätetyistä kankaista ommellut majat ovat sesonkimalli, jota ei tule myöhemmin lisää. Tarkkanenäinen asiakas voi havaita näissä malleissa hieman mökkimäisen tuoksun, joka palauttaa lapsuuden kesät mieleen. Retrokankaat ovat kierrätettyjä ja niissä voi näkyä haalistumaa tai kulumaa. Osa voi olla myös ohentunut vuosien käytössä. Kankaat on kuitenkin tarkistettu ennen ompelua ja tuotteiden tulisi kestää normaalissa käytössä. Tarkka tuotekuvausMitat: 35 x 35 cm Huomioitavaa: Mikäli eläimesi rikkoo tuotteen, on se poistettava käytöstä välittömästi! Pesu 40 asteessa, rumpukuivaus. Toimituskulut Matkahuollon Lähellä-paketti 6,90 € Valitse valikosta mieleisesi Matkahuollon palvelupiste, johon paketti toimitetaan. Huomaathan, etteivät isot paketit mahdu automaatteihin. Toimitustavan valinta vaatii puhelinnumeron syöttämisen ensin. Matkahuollon Kotiinkuljetus 13,00 € Tuotteet toimitetaan kotiovellesi. Sinuun otetaan Matkahuollosta yhteyttä 1-2 päivän sisällä tilauksen postittamisesta toimituksen sopimiseksi. Toimitustavan valinta vaatii puhelinnumeron syöttämisen ensin. Matkahuollon Jakopaketti 13,00 € Jakopaketti sopii yrityksille, oppilaitoksille ja yhdistyksille. Paketti toimitetaan ilman erillistä ilmoitusta. Jos pakettia ei voi toimittaa, se viedään lähimpään noutopisteeseen. Postin Pikkupaketti ovelle 4,90 € Lähetys toimitetaan postiluukkuun, -laatikkoon tai oven taakse. Kuljetusaika 3-5 arkipäivää. Huomaa, että paketit, jotka eivät mahdu postiluukusta, jätetään oven taakse muun postin jaon yhteydessä. Postin toimipiste tai pakettiautomaatti 7,90 € Valitse valikosta mieleisesi Postin palvelupiste, johon paketti toimitetaan. Huomaathan, etteivät isot paketit mahdu automaatteihin. Toimitustavan valinta vaatii puhelinnumeron syöttämisen ensin. Postin kotiinkuljetus 15,00 € Tuotteet toimitetaan kotiovellesi. Sinuun otetaan Postilta yhteyttä 1-2 päivän sisällä tilauksen postittamisesta toimituksen sopimiseksi. Toimitustavan valinta vaatii puhelinnumeron syöttämisen ensin. Postin kotiinkuljetus ilman kuittausta 15,00 € Tuotteet toimitetaan kotiovellesi. Paketti jätetään ovelle ilman k uittausta. Toimitustavan valinta vaatii puhelinnumeron syöttämisen ensin. Posti Express-paketti 13,00 € Express-paketti sopii yrityksille, oppilaitoksille ja yhdistyksille. Paketti toimitetaan ilman erillistä ilmoitusta. Jos pakettia ei voi toimittaa, se viedään lähimpään noutopisteeseen. Nouto varastolta osoitteesta Koitelinkoskentie 1157, Kiiminki 0,00 € Noudat tilauksen Kiimingistä varastolta. Saat ohjeet sähköpostiisi, kun paketti on noudettavissa. Kontaktiton nouto. Paketti on noudettavissa samana tai seuraavana arkipäivänä. Lisäys aiempaan tilaukseen 0,00 € Lisäys aiemmin tekemääsi tilaukseen. Lisäyksen voi tehdä VAIN, mikäli aiempaa tilaustasi ei ole vielä käsitelty. Voit tällä toimitustavalla lisätä tilauksesi myös samaan pakettiin ystäväsi tilauksen kanssa. Katso lisää tuotteita merkiltä Hurmaava
Marsun Häkin Sisustus